Kaikkien seurakunnissa videopuolella ohjaajina tai leikkaajina toimivien olisi syytä lukea mitä Tom D'Angelolla on sanottavaa Church Media Forumilla ohjaamisesta:
http://www.churchmedia.net/forums/broadcasting/47102-multi-camera-shoot-how-long.html
Kysymys ei ole kameroiden vuorottelusta vaan tarinankerronnasta ja siitä että tehdään ohjelmasta kiinnostava.
sunnuntai 12. kesäkuuta 2011
sunnuntai 5. kesäkuuta 2011
Että he olisivat yhtä täydellisesti
Toisinaan ihmettelen miten Kristuksen kirkko voi olla niin hajanainen ja riitainen. Miten niin moni sen jäsenryhmä on niin pahasti väärässä ja miksi yhteistyö ei toimi. Jeesus sentään rukoili Isältä tätä.
Varsinkin sähköisen median kohdalla tämä ongelma korostuu. Seurakunnat ovat perinteisesti rakentuneet siten että lauma on juuri sen kokoinen että voidaan kattaa kirkot sekä muutaman papin ja muun työntekijän palkka, mutta ei paljoa muuta. Media on kallista ja harvinaista erikoisosaamista vaativaa. Harvassa seurakunnassa on omasta takaa sekä väkeä että varaa tehdä kunnolla sähköistä mediaa (varsinkaan tv-työtä, mutta ei se radio tai nettikään ole ongelmatonta).
Myönnän että viime aikoina kirkossa seurakunnat ovat kasvaneet ylisuuriksi, mutta samaan aikaan on suurissa seurakunnissa liian usein näky hukassa ja enemmän tulessa olevat ihmiset lähtevät omiksi pieniksi klikeikseen. Eli seurakuntatasolla ei siis riitä rahkeet. Pitäisi lyödä hynttyitä yhteen median osalta ja tehdä yhdessä. Pitäisi pistää rahaa ja väkeä yhteisiin projekteihin. Pitäisi verkostoida ihmiset yli ryhmittymien rajojen niin että naapuriseurakunta tai -ryhmittymä ei ottaisi nokkiinsa jos joku heidän lampaansa käy välillä auttamassa naapurin mediatyötä.
Ennenkaikkea, jos useampi seurakunta panostaisi ylipäätään median käyttöön Sanan levittämisessä, tekemisestä tulisi kaikille tehokkaampaa kun tietotaito ja kalusto saataisiin tehokkaampaan ja laajempaan käyttöön.
Mikä sitten estää? Mieleen nousee kolme päätekijää.
1) Raha. Maksajia on tällä hetkellä hyvin vähän. Muutaman tv-ohjelman sarjan tekemiseen menee tyypillisesti tuotantoon nelinumeroinen määrä euroja. Se on maalliseen puoleen nähden pilkkahinta, mutta hengellisellä kentällä on muitakin tarvitsijoita.
2) Oman seurakunnan etu. Jokaisen vapaaehtoisen aika ja energia on rajallinen. Seurakunnissa joudutaan miettimään ensin omia tarpeita ja vasta sitten naapureiden. Kun yleensä seurakunnissa ei ole tarpeeksi resursseja muutenkaan niin halutaan että ne vähätkin vapaaehtoiset käyttävät aikansa ja energiansa juuri omaan seurakuntaan. Pelätään (osin aiheellisesti) että naapuri käyttää vain hyväksi ilman vastavuoroisuutta.
3) Opilliset kysymykset. Erimielisyyksiltä ei voida välttyä vaikka kyse olisi seurakunnista, joissa tunnustetaan sitä kristillistä uskoa, jonka tunnusmerkit on vanhoihin uskontunnustuksiin kirjattu. Useimmiten kysymys on siitä että katsotaan naapurin joko julistavan vakavasti haitallista oppia tai toimivan muuten vahingollisella tavalla. Ei haluta antaa tukea väärälle toiminnalle ulkopuolisten silmissä ja omaa väkeä tahdotaan varjella.
Ykkösen kohdalla joudun tutkimaan omaa rahankäyttöäni. Joudun tunnustamaan että oma palkkatilini ei palvele niin paljoa kuin se voisi. Herra armahda.
Kakkonen ei ole minulle ongelma koska oma paikallisseurakuntani ei tee mediatyötä. Olen vapaa ravaamaan siellä missä haluan, joten olisi tekopyhää kovin raskaasti moittia niitä seurakuntia, joissa halutaan pitää kiinni vapaaehtoisista. Ymmärrän ongelman, mutta silti mieluusti näkisin enemmän alttiutta asettaa muiden seurakuntien tarpeita omien edelle. Mieluusti näkisin tätä asennetta myös itsessäni enemmän. Herra armahda.
Kolmas on kipeä ja vaikea kysymys. Kuinka voin auttaa seurakuntaa, jossa hyökätään kastettani vastaan tai vähätellään messua. Kuinka voin edistää sellaisen julistuksen leviämistä, missä keskitytään aivan kummallisiin asioihin ja jätetään kaikki tärkeä hämärän peittoon. Sulkeutuvatko ovet paremman mediatyön tekemiseen jos sana leviää että olen ollut yhteistyössä tämän tai tuon kanssa. Itse arvioin ensin mennäänkö uskontunnustusten raameista ulos, sitten millaiset ovat positiiviset vaikutusmahdollisuudet, ja lopuksi ovatko huonot puolet ja oman roolin vähäisyys tasapainossa. Tässä tarvittaisiin viisautta. Herra totisesti armahda.
Tällaisia ajatuksia siitä miksi mediatyö ei tahdo onnistua. Myöhemmin lisää siitä miksi mahdotonkin onnistuu.
Varsinkin sähköisen median kohdalla tämä ongelma korostuu. Seurakunnat ovat perinteisesti rakentuneet siten että lauma on juuri sen kokoinen että voidaan kattaa kirkot sekä muutaman papin ja muun työntekijän palkka, mutta ei paljoa muuta. Media on kallista ja harvinaista erikoisosaamista vaativaa. Harvassa seurakunnassa on omasta takaa sekä väkeä että varaa tehdä kunnolla sähköistä mediaa (varsinkaan tv-työtä, mutta ei se radio tai nettikään ole ongelmatonta).
Myönnän että viime aikoina kirkossa seurakunnat ovat kasvaneet ylisuuriksi, mutta samaan aikaan on suurissa seurakunnissa liian usein näky hukassa ja enemmän tulessa olevat ihmiset lähtevät omiksi pieniksi klikeikseen. Eli seurakuntatasolla ei siis riitä rahkeet. Pitäisi lyödä hynttyitä yhteen median osalta ja tehdä yhdessä. Pitäisi pistää rahaa ja väkeä yhteisiin projekteihin. Pitäisi verkostoida ihmiset yli ryhmittymien rajojen niin että naapuriseurakunta tai -ryhmittymä ei ottaisi nokkiinsa jos joku heidän lampaansa käy välillä auttamassa naapurin mediatyötä.
Ennenkaikkea, jos useampi seurakunta panostaisi ylipäätään median käyttöön Sanan levittämisessä, tekemisestä tulisi kaikille tehokkaampaa kun tietotaito ja kalusto saataisiin tehokkaampaan ja laajempaan käyttöön.
Mikä sitten estää? Mieleen nousee kolme päätekijää.
1) Raha. Maksajia on tällä hetkellä hyvin vähän. Muutaman tv-ohjelman sarjan tekemiseen menee tyypillisesti tuotantoon nelinumeroinen määrä euroja. Se on maalliseen puoleen nähden pilkkahinta, mutta hengellisellä kentällä on muitakin tarvitsijoita.
2) Oman seurakunnan etu. Jokaisen vapaaehtoisen aika ja energia on rajallinen. Seurakunnissa joudutaan miettimään ensin omia tarpeita ja vasta sitten naapureiden. Kun yleensä seurakunnissa ei ole tarpeeksi resursseja muutenkaan niin halutaan että ne vähätkin vapaaehtoiset käyttävät aikansa ja energiansa juuri omaan seurakuntaan. Pelätään (osin aiheellisesti) että naapuri käyttää vain hyväksi ilman vastavuoroisuutta.
3) Opilliset kysymykset. Erimielisyyksiltä ei voida välttyä vaikka kyse olisi seurakunnista, joissa tunnustetaan sitä kristillistä uskoa, jonka tunnusmerkit on vanhoihin uskontunnustuksiin kirjattu. Useimmiten kysymys on siitä että katsotaan naapurin joko julistavan vakavasti haitallista oppia tai toimivan muuten vahingollisella tavalla. Ei haluta antaa tukea väärälle toiminnalle ulkopuolisten silmissä ja omaa väkeä tahdotaan varjella.
Ykkösen kohdalla joudun tutkimaan omaa rahankäyttöäni. Joudun tunnustamaan että oma palkkatilini ei palvele niin paljoa kuin se voisi. Herra armahda.
Kakkonen ei ole minulle ongelma koska oma paikallisseurakuntani ei tee mediatyötä. Olen vapaa ravaamaan siellä missä haluan, joten olisi tekopyhää kovin raskaasti moittia niitä seurakuntia, joissa halutaan pitää kiinni vapaaehtoisista. Ymmärrän ongelman, mutta silti mieluusti näkisin enemmän alttiutta asettaa muiden seurakuntien tarpeita omien edelle. Mieluusti näkisin tätä asennetta myös itsessäni enemmän. Herra armahda.
Kolmas on kipeä ja vaikea kysymys. Kuinka voin auttaa seurakuntaa, jossa hyökätään kastettani vastaan tai vähätellään messua. Kuinka voin edistää sellaisen julistuksen leviämistä, missä keskitytään aivan kummallisiin asioihin ja jätetään kaikki tärkeä hämärän peittoon. Sulkeutuvatko ovet paremman mediatyön tekemiseen jos sana leviää että olen ollut yhteistyössä tämän tai tuon kanssa. Itse arvioin ensin mennäänkö uskontunnustusten raameista ulos, sitten millaiset ovat positiiviset vaikutusmahdollisuudet, ja lopuksi ovatko huonot puolet ja oman roolin vähäisyys tasapainossa. Tässä tarvittaisiin viisautta. Herra totisesti armahda.
Tällaisia ajatuksia siitä miksi mediatyö ei tahdo onnistua. Myöhemmin lisää siitä miksi mahdotonkin onnistuu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)